Siinä missä aiemmin luin jos nyt en ahmimalla (hahaa mikä sanavalinta) syömishäiriökirjoja niin paljon kuitenkin, se oli sellainen kielletty hedelmä joka houkutteli sitä enemmän mitä kielletymmäksi sen tiesin, olen nyt keskittynyt enemmän muusta hulluudesta kertovaan kirjallisuuteen. Tulin juuri kirjastosta. Nyt en malttaisi lukea kesken olevaa Christietä loppuun, kun mieli halajaisi jo lainakirjojen pariin. Ja siinä on sentään juuri tapahtunut murha. Toisaalta en osaisi päättää mistä aloittaa, joten on kenties hyvä että on hetki aikaa harkita. Teitä tietysti kiinnostaa kovasti mitä kaikkea lainasin. Noh.
Francoise Davoinen Hullu äiti -kirjan. Suhtaudun siihen tosin hieman epäillen, koska Davoine on psykoanalyytikko, mutta takakannen kysymyksenasettelut olivat sen verran kiinnostavia että päätin kokeilla. Pakkokos sitä on loppuun asti lukea jos ei nappaa. “Entäpä jos psykoosi ei olisikaan biolääketieteen tutkimuskohde? Ymmärtäisivätkö humanistiset tieteet hulluutta paremmin kuin psykiatria?” Saa nähdä onko teksti liian tieteellistä keskittymiskyvyttömyydelleni.
Eva F. Dahlgrenin kirjan Mihin kadotin itseni? Alaotsikolla Dokumenttiromaani työuupumuksesta. “Pimeä yö suojelee minua. Se estää minua tapaamasta reippaita ihmisiä, jotka kirjoittavat ja suorittavat”. (s. 25) Juuri tänään luin Hesarista että työuupumus ei Suomessa oikeuta sairauslomaan, vaan siihen tarvitaan masennusdiagnoosi. Voi hyvä tavaton.
Emmanuel Carrèren Viikset. Carrère on kirjoittanut myös kirjat Huviretki painajaisiin ja Valhe, joista jälkimmäisestä tehty elokuva tuli kesällä tv:stä. Myös molemmista edellisistäkin on tehty elokuvat. Tässä linkki Viiksien elokuvaesittelyyn, kun en kirjasta löytänyt mitään.
Marie Darrieussecqin Sikatotta. Myös Terho Pursiainen esittelee Darrieussecqia blogissaan. Olen lukenut Sikatotta joskus vuosia sitten Mrs. A:n suosittelemana, ja ajattelin sen herättävän nyt toisenlaisia ajatuksia kuin tuolloin, liki 10 vuotta nuorempana.
Ja sitten lainasin vielä pari yleisesti tuskaa ja epätoivoa mutta myös ihmistä ja ihmismielen muuttumista käsittelevää kirjaa, Albert Camusin Ruton ja Imre Kertészin Kohtalottomuuden. Jepjep. Näillä eteenpäin. Mutta ensin kuitenkin se Christie. Kuka murhasi Simeon Leen ja miksi?!
Ps. Matkalla ostin 132 g irtokarkkeja. Yök. Söin ne jo. Tuplayök. Olen alkanut pitää taas ruokapäiväkirjaa ja syöminen ja syömättömyys vievät suuren osan mietteistäni. Milloinkahan sitä oikein oppisi.
Jos yhtään helpottaa mä ostin eilen reilut 250g, joista ainakin puolet suklaata, ja söin ne valvoessani ja telkkaa katsellessani. Yllättävän mukavasti viihdyin, vaikka äiti hössöttikin jatkuvasti (pitää aina muistaa muistuttaa itseä minkä ikäinen on, kun käy vanhemmilla). Palasinkin jo aikaisemmin kotiin, kun tuli koti-ikävä. Ihana tunne.
Hei kiva että viihdyt kotonasikin! Mä taas yritän olla muistuttamatta itseäni siitä, minkä ikäinen olen, kun käyn kotikotonani…
Pakko sanoa että helpottaa vähäsen kun kuulee että muutkin tekee vastaavia ostoksia. Sitten ei tunne olevansa ihan niin huono. Vaikka tyhmäähän tämä on koko homma.
just luin kohtalottomuuden ja kieltämättä se oli vaikuttava. suosittelen kyllä.
Jee, hyvä! Mä luin hourulassa ollessani sen Lopetuksen joka kuuluu samaan sarjaan… Taisin mainostaakin sitä täällä.
Eli yksilö halutaan diagnosoida sairaaksi, vaikka vika on yhteiskunnassa. Miksi muita sairauksia ennaltaehkäistään näkyvästi ja kuuluvasti, mutta työuupumuksen kyseen ollen kuvaan astuu kaksinaismoralismi? Diagnoosin saa työntekijä, ei se sairas eli työpaikka. Toki sairasloma kuuluu oireilevalle työntekijälle.
Työuupumushan ei kelpaa sairasloman syyksi. Sen takia näille ihmisille kirjoitetaan saikkua masennuksesta.
Jos ihminen uupuu töissä, niin minustakin olisi viisasta kääntää katse myös työpaikalle sen sijaan, että uupunut lähetetään saikulle diagnoosilla masennus ja kun hän palaa töihin, sama paska odottaa siellä.
En väitä, että aina ja kaikkeen uupumukseen olisi syynä itse työ, mutta kyllä työnantajien odotukset (oman kokemukseni mukaan) ovat aika korkealle nousseet.
Muuten Pauliina, kerrothan piditkö Sikatotta-kirjasta, kun olet sen lukenut! Minulla yllättäen sattuu olemaan se hyllyssä, mutta en ole sitä lukenut vielä. Olisi kiva tietää kannattaako!
Hyviä kirjavinkkejä, kiitos!
…tunnustan. Puolitoista suklaalevyä.
Ei sitä opi…
Silmukka, toki uupumukseen vaikuttaa muutkin elämän osa-alueet kuin työ sinänsä, mutta usein sillä on iso osa… Itse olen kerran kokenut burn outin, tai niin itse uskon, ja silloin olisi pitänyt itse tajuta mikä on homman nimi. Enpä tajunnut, ja sitä velkaa makselen edelleen.
Elegia, sen verran kuin ensimmäisestä lukukerrasta muistan niin kannattaa lukea! Se oli aika huima kertomus. Sitä paitsi (en tiedä kiinnittääkö tällaiseen muut huomiota) se on kivan muotoinen kirja lukea.
Sekis, ole hyvä! Ja niin… Yritän uskoa että joskus vielä opittaisiin. Eihän tässä muuten mitään järkeä ole.