Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for marraskuu 2007

Sain tuntemattomasta numerosta tekstarin:

”Kiva kun tuut!”

Mihinkähän mä olen tulossa? Toivottavasti en ole unohtanut mitään. Pääni on nykyisin kyllä sellainen reikäjuusto että harvemmaksi ei juuri voisi enää käydä. Jos tekstarin laatija lukee blogiani, paljastakoon itsensä, jotta pääsen pitäisikö-mun-nyt-jo-olla-jossain-stressistä. Mieltä toki hivelee että tulemistani pidetään kivana.

Ja muuten. Pauliinan päiväkirjan aikoina oli joskus puhetta erään hapanmaitotuotteen oikeasta kirjoitusasusta. Kiitos Facebookin, sain ongittua kyseisen tiedon Pienehköstä sivistyssanakirjasta, joka käsittääkseni on verrattaen luotettava tietolähde:

jukurtti eräänlainen hapanmaitotuote, tavallisesti hedelmillä tms. maustettu ¶ Virallinen kirjoitusasu ”jogurtti”, joskin Perussanakirja jo hyväksyy myös asun ”jukurtti” (mutta ei sekamuotoa ”jugurtti”).

Ei muuta tällä kertaa. Paitsi se että flunssa on pahentunut. Tänään piti mennä uuden laulugruppenin treeneihin mutta mitäs mää ny sitte teen kun ei ääni kule?!

Ps. Facebookissa muuten on loistava ryhmä nimeltä Yhdyssana on yhdyssana. Sinne, mars, kaikki kielestä ja oikeinkirjoittamisesta kiinnostuneet! Naureskelin taas ääneen kun tsekkailin mitä kaikkea hauskaa kieltä taitamattomat (mitenkään tässä itseäni ylentämättä, virheitä teen toki itsekin) ovat saaneet aikaan. Alla näyte:

Mainokset

Read Full Post »

Härkää sarvista. Aamulla Lapparissa (heh, vain 10 minuuttia myöhässä… Niin sitä taannoinen varmistelijaperfektionisti on eksynyt uriltaan) kävin ensinnäkin vaa’alla. Painoa on tullut kilon verran edellisestä lisää. Huoh. Ahdistus Lapparia kohtaan on kasvussa: Ensinnäkin mitä ihmettä mä tämän kokoisena siellä enää teen ja toiseksi en kestä pohtia mitä minusta ajatellaan kun olen näin iso ja pehmeä. Hyi. Olisi parempi jättää vaaka kokonaan pois. Onneksi kämppikselläkään ei ole, eikä toivottavasti tulekaan.

Uskaltauduin puhumaan epäilyksistäni viime kesän ahdistusmasennusjaksosta. Entä jos kyse olikin jonkinlaisesta psykoottisuudesta? Ei lääkäri sitä poiskaan sulkenut, mutta viittasi psykologisiin tutkimuksiin jossa ei mainittu taipumuksesta sen kaltaisiin tiloihin. Avauduin myös epäilyksistäni päiväosastojakson suhteen. En nimittäin ole varma pitäisikö se jättää väliin. Tuntuu etten tarvitse sitä. Toisaalta kyllä tiedän etten todellakaan ole päässyt oireistani täysin, mutta silti… Tuntuu turhalta mennä sinne sairaampien joukkoon. Lääkäri toppuutteli ja sanoi suosittelevansa suunnitelmasta kiinnipitämistä, mutta jotenkin mietityttää silti. Kallistunen kuitenkin siihen, että ainakin ensimmäisenä päivänä yritän kyetä paikalle, ja mietin sitten hoitajan kanssa. Toinen (parempi…) hoitajistakin vaan on poissa, joten sekin vaikuttaa asennoitumiseeni ja hyötymiseenikin. Toisaalta jotain kertoo kai sekin että ajatus päiväosastosta ahdistaa jo senkin vuoksi että tunnen olevani niin suuri – siellä. Aina välillä olen päässyt siitä tunteesta jo eroonkin, mutta Lappariin mennessä se alkaa aina, varmasti kalvaa mieltä.

Täytin BDI:n. Sain noin parisenkymmentä pistettä. Olin itse kovin tyytyväinen tulokseen, mutta lääkäri toppuutteli… Eipä kai sillä pistemäärällä syytä olisi iloon, jos aiemmin olisi saanut terveen ihmisen pistemäärän, mutta omassa tapauksessani olen vajaassa parissa vuodessa päässyt 20 pistettä vähemmälle kuin ensimmäisen kerran kyselyä täyttäessäni. Siitä sopii jo iloita, olkoonkin sitten keskivaikean masiksen pisteet plakkarissa.

Lapparista kipitin koululle. Jännitin aivan kybällä… Jos en olisi muistanut entisen tuutor-opskani vähäeleisyyttä, olisin lannistunut tapaamisesta. Aloitan aivan uuden vuosikurssin kanssa alusta, mikä lienee selkein ratkaisu kaikin puolin. Opska pyysi tulemaan juttelemaan vaihtoehdoista mieluummin vähän ennen kuin tuntuu että romahdan, jos siis siltä alkaa tuntua, kuin sitten kun olen jo romuna. Hyvä niin. Ja hyvä että joku tietää tilanteeni. Tammikuun 7. päivä siis jatkuu opin tieni. Huima homma. Toivon totisesti että pystyn ja kykenen.

Hysterian kulttuurihistoriasta kertovan kirjan ohella aloitin lukemaan Donna Tarttin esikoisteosta jälleen kerran. Edellisestä lukemasta on jo kulunut vuosia, ja on jännää lukea sitä nyt kun niin moni asia mielessäni on muuttunut.

Jatkan taas ajantappoa. Yritän saada jotain fiksuakin tänään tehtyä (vaikka aamuisen urakoinnin jälkeen voin olla tyytyväinen tähän päivään jo nyt). Flunssa pukkaa yhä päälle. Nenä on päivä päivältä enemmän tukossa. Illalla oratoriotreenit. En jaksaisi, mutta niinhän sitä makaa kuin petaa. Pois valitus, lainattu olenhan, pantu työlle vain hengittämään, vain helisemään, ain’ laulain työtäs tee ja muita niidenkaltaisia asioita.

(kursiiviteksti Hellaakosken runosta Satakielen ahdistus, otsake Ilonan ja huvinan laulusta Tuntemattomalle)

Read Full Post »

Momentarily out of action

Omituinen päivä. Eilinenkin meni jo niin kummallisissa merkeissä, ettei olisi tästä päivästä uskonut. Heräsin nimittäin tänä aamuna 6:20 tai vähän aikaisemminkin, tuolloin lopulta uskaltauduin katsomaan paljonko kello on pyöriskeltyäni jo hetken aikaa hereillä ja pohdittuani miten saisin selville paljonko kello on ilman silmien avaamista. En kuitenkaan saanut enää unta vaikka väsytti, niinpä luin lehden ja join kahvitkin ennen seiskaa. Täyttä flunssaa en onnistunut yön aikana hankkimaan, kuitenkin oireet ovat lisääntymässä pikkuhiljaa, ja kaiken huipuksi vatsa on kiukutellut koko aamupäivän. Nyt on onneksi ollut pari tuntia rauhallisempaa.

Koska Maisa on A:lla, en ole käynyt ulkona lainkaan (kuten en eilenkään ennen kuin neljän maissa kaupassa). Istun yhä yöpaidassa, viikonlopun tiskejä lojuu nojatuolien lähettyvillä ja tiskialtaassa. Huh. Olisi kai syytä siivota tätä huonetta, ja keittiötä, jotta pelastuisin banaanikärpästen maihinnousulta.

Hesarin luvun jälkeen askartelin yhden joulukortin ja pakkasin sen kuoreenkin. Aloin suunnitella muita jouluantimia mutta väsyin nopeasti ja painuin päikkäreille – toisin sanoen makasin kokonaan päiväpeiton alla mutten nukahtanut. Merkillistä hitautta ja toimettomuutta. Tosin… Tuttua minulle viime kuukausilta, kyllä. Aivan viime aikoina olen tosin pirteämpiäkin päiviä kokenut.  Yritän olla jumahtamatta facebookiin ynnä muihin nettiriemuihin järin pitkäksi aikaa ja vaikka tiskata ja siivota hieman.

Mieliala on ollut yllättävän hyvä. Ei kai pitäisi sanoa ääneen, äkkiä se siitä muuttuu kuitenkin.  However, en ole soimannut itseäni tekemättömyyksistä niin paljoa kuin tavallisesti, mikä on kai ”ihan kiva”. Olen ollut lähinnä ahdistunut siitä, etten kuuntele itseäni tarpeeksi vaan uppoan takaisin siihen miellyttämistarpeen suohon josta olen vaivoin pyristellyt ylös edes hieman.

Eilen jännitti hieman lähteä Viidestä pennistä nukkumaan kun sekä kämppis koirineen että Maisa olivat poissa, mutta punkkulasillisen jälkeen olin tauteineni niin väsynyt että hipsin tyytyväisenä tutimaan. Täytyy nyt vaan nauttia siitä että koko kämppä on yksin minun, eikä tarvitse juosta kenenkään pissilenkille ulos heti herättyä. Ja mitä siihen tulee että olen tässä välillä jakanut vuoteeni taas T:n kanssa, täytyy muistaa myös nauttia siitä että saan vallata yksin koko sängyn, lukea rauhassa yöllä jos luetuttaa ja maata vaikka poikittain – niin mukavia kuin yhteiset yötkin ovat (ainakin joskus).  Eikä tarvitse hävetä näppylöitä selässä tai mätsäämättömiä alusvaatteita tai selluliitteja tai kuivaa ihoa tai ajamattomia/nyppimättömiä ihokarvoja tai pursuavaa mahaa tai ulkonäköään ylipäätään tai mitään muutakaan ikävää. Olen nimittäin vasta viime aikoina alkanut tiedostaa, mitä kaikkea häpeänkään. Huh-huh. Ei ihme että päässä on prakannut.

Coming up: Lääkäriaika Lappariin. Stadian opskan tapaaminen. Oratoriotreenit. Joulukonserttitreenit. Jännitystä miten missäkin käy.

Read Full Post »

Vibrato

Flunssa tulossa. Silmät vuotaa, nenä tukkeutuu eikä päässä liiku mikään paitsi reilusti jälkijunassa (se nyt ei tosin ole mitenkään uutta). Olisi kai ollut fiksumpaa jäädä Lauran nimppareilta kotiin, mutta mukavaa oli altistua sosiaalisuudelle. Joskus niinkin, yleensä tuppaan pelkäämään uusia ihmisiä niin paljon että jään mieluummin yksin kyyhöttämään kotiin.

Vali-vali: Lihaksiakin särkee. Rasittaa tämä alituinen sade ja kosteus. Kesällä saisi puolestani sataa useammin. Talvella kuuluisi olla kuivaa ja pakkasta ja jos jotakin on pakko sataa niin lunta sitten, kiitos. Marraskuinen vesisade on ehkä ällöttävin sää. Tai no, marraskuinen räntäsade on vielä ällöttävämpää. Hah, runoilin huomaamattani. Yritän saada unta ja herätä paremmassa olotilassa huomenna.

Kohtaamme jälleen. Paremmissa merkeissä, hoppas.

Read Full Post »

Ei makeaa mahantäydeltä. Eipä.

Söin sitten pipareita. Puoli paketillista. Huoh. Nyt jos koskaan tekisi mieli oksentaa. Kumma juttu että täytyy ahtaa vaikka suussa maistuu vain vehnäjauho ja rasva. Sitä ennen tuli syötyä jo Geisha-patukkakin. Ja puuroa. Ja leipää. Ja jogurttia. Ääh. Meneepä kivasti.

Jännittämäni koelaulu ei mennyt niin hyvin kuin olisi voinut mutta tulos oli kuitenkin toivotunlainen. Uusi laulugruppen avasi ovensa minulle. Pari keikkaa joulukuussa, ja uusiin kujeisiin keväällä. Ihan kiva. Kuoron bassorivistöstä havaitsin erään vanhan tutunkin.

Ensi viikolla menen samana päivänä ensin Lappariin (ja puntarille…), ja sieltä suoraan koululle sopimaan ensi lukukaudesta. En ole varma kumpi on pelottavampaa, punnitus vai kouluun meneminen. Tai olen oikeastaan, kallistun edellisen puoleen. Järkkyä, järkkyä tämä elo. En nyt osaa kuin päivitellä. Pitkään kuvittelin olevani terveempi monellakin tapaa, nyt en kai sitten olekaan. Ei tekisi mieli luovuttaa, mutta pelottaa jos epäonnistun taas. Tai jos tulee jotakin yllättävää (ei pitäisi lukea mielenterveyshoidon oppikirjoja tässä kunnossa eikä tällä taustalla).

Vali-vali. Lähden vielä Maisan kanssa sateeseen. Tekisi mieli kävellä niin kauan että kaikki piparit olisivat laskeutuneet eikä vatsa tuntuisi niin pönäkältä. Muistuttakaa tästä seuraavan kerran kun mieleni tekee ostaa herkkuja. Osaanpa taas itseäni inhota.

Read Full Post »

Minun ääneni turha on

Huh-huh, olipa hankalaa olla eilen oratoriotreeneissä. En ollut aikoihin oleillut tilassa jossa on paljon vieraita ihmisiä, en edes kahvilassa (!), ja jo ensimmäisten minuuttien aikana alkoivat ahdistusoireet hyökkäillä. Tilaani ei helpottanut lainkaan Efexorin vieroitusoireet jotka alkavat niin pahuksen nopeasti lääkkeen unohtamisesta. Valot, värit ja äänet tuntuivat aivan liian voimakkailta enkä jaksanut istua hetkeäkään paikallani. Nypittyäni kaksihaaraisia pari tuntia (no joo, lauloin toki myös) ja kuunneltuani miesäänten haparointia (anteeksi vaan, mutta ei ole kyllä Bach ihan hallussa. Sitä paitsi tenoreiden ylimielinen asenne muita äänialoja kohtaan ärsytti kovin. Ei olisi heillä juuri varaa arvostella) päätin lähteä kotiin.

Harhailin hetken Kampissa ihmetellen joululahja-asioita ja miettien, olenko kadottamassa todellisuudentajuni, kävin ostamassa koiranmakkaraa Maisalle ja lähdin kotiin.Valvoin taas liian myöhään ja heräsin liian aikaisin. Tämän iltainen koelaulu mennee sen mukaisesti. Voisin nukkua päikkärit jos pystyn.

Jotain iloista (kai): T tulee tänään.

No niin. Tänään on sentään kahvimaitoa, jota eilen jäin paitsi. Koirulin kanssa ulos, sitten aamupalaa. Nyt olisi tarpeen kuulla: ”Hang in there, buddy!”

Read Full Post »

ryyppy.jpg

Read Full Post »

Older Posts »