Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for joulukuu 2007

The jig of my life

Ei mun jouluni nyt niin tylsä ollut kuin alla olevasta voisi kuvitella. Paitsi että joulupäivä ja iso osa tapaniakin meni nukkuessa kiitos migreenin, ja siitä lähtien on ollut hieman heikko olo. Myös maha on hieman kiukutellut, mutta ei mitään vakavaa kuitenkaan.

Mielessäni on ollut paljon kaikenlaista bloggaamisen arvoista, mutta nyt kun tartuin tuumasta toimeen, pääni tyhjeni. Huomenna lähden Tampereelle kun nyt ei maailmanympärysmatkaakaan kukaan ymmärtänyt tarjota. Tapaan Nappiksen pitkästä aikaa, kun joulukuinen tapaaminen meni mönkään. Olen viettänyt kovin laiskoja päiviä. Tapsan iltana tulimme T:n kanssa samalla junalla kaupunniin ja hiissauduimme Tölöön. Katsoimme vihdoin Delicatessenin, joka oli sangen huippu! Myöhemmin hengailimme sängyssä kuunnellen tuulen ulvomista ullakolla ja peltikatolla. Jännää. Ei olisi ollut herkkua olla merellä.

Eilen löysäilin kaupungilla Villen kanssa ja päädyin T:n luo Pihlikseen. Soittelin okariinaa (jos se nyt on sen pillin nimi) hetken, luin Makinen loppuun ja nukahdin aikaisin. Aamulla joogasin ja passasin flunssaista T:tä. Lähdin kaupungille tarkoituksena löytää takki alennusmyynneistä. Löysinkin, mutta hintaa oli hieman liikaa budjettiini nähden, joten jouduin pitkin hampain jättämään Maailman Ihanimman Takin Hakaniemen Sokkarille ja poistumaan tyhjin käsin.

Toistaiseksi en ole pakannut mitään kamppeitani huomista reissua ajatellen. En tosin tarvikaan mitään erityistä, vaihtovaatteet mahdollista baari-iltaa varten vain ja siinä se. Sitten onkin jo melkein uusi vuosi, ja olen melkein 27. Huh. My friends are getting married and having babies and I’m just getting drunk. Äidin viedessä minua junalle ilmoitin että jos tästä(kään) koulusta ei tule mitään, otan lainaa, ajan ajokortit ja rupean bussikuskiksi. Olen joskus ihan tosissanikin pohtinut siitä itselleni ammattia – nimittäin pitkänmatkanajosta. Haha, hupaisaa sinänsä kun ei ole tuota normiajokorttiakaan tullut hankituksi, mutta ehtiihän sitä vielä. Olisi ainakin selvä tarkoitus työllä, kun kuskaisin muita töihin/kouluihin/kotiin/vieraisille/mihin ikinä. Toisaalta myös kukkakauppiauskin kiinnostaisi, mutta bussikuskius oli kyllä ensin mielessäni. Täydellinen aikuinenkin meni ja valmistui opskaksi, joten manaamamme yhteinen kosmetologi-kampaajayrityskin jää haaveeksi (tai painajaiseksi, whatever). Hieman kriisiäni myöhäisestä valmistumisestani (jos sellaista ihmettä nyt koskaan oikeasti pääsee tapahtumaan) helpotti Villen kanssa juttelu – hänen koulunsa kestää vielä puoli vuotta myöhempään kuin minun. No, eihän tällaisia vertailuja pitäisi suorittaa, mutta väkisinkin alkaa päässä harottaa kun pohtii miten kauan tämä Wanderjahrenini oikein on kestänyt.

Katsoin pari jaksoa Gilmoreja (5. tuotantokausi) päivemmällä. Ehkä pitäisi katsoa vielä yksi ja mennä sitten nukkumaan. Fiksua olisi toki pakata valmiiksi, mutta hei, kuka käski toimia fiksusti?!

Mainokset

Read Full Post »

Freudilainen lipsahdus: Sahlbergin kirjan nimi oli siis Eksyneet, ei Eksyksissä.

Lahjat on avattu, pukille kiitos ja kumarrus avokätisyydestään tänä(kin) vuonna. Tutkin bussiaikatauluja jotta olisin karannut Lahteen huomiseksi, mutta mikään bussi ei kulje sinne täältä huomenna. Kökkö. Pakko siis vaan purra hammasta, huulta, poskea tai kynsiä ja kestää.

Ei tässä auta kuin käydä maate. Olen jo yli tunnin verran surfannut tylsistyneenä netissä. Porukat lukevat kirjojaan ja elikotkin vetelevät elbaa minkä ehtivät. Olen myös kuvannut jonkin verran. Kuvat ovat lähinnä aiheeltaan kissa istuu, kissa makaa, kissa syö kukkaa, kissa koristelee kinkkua, kissa ryövää joulukuusenkoristeita, kissa hyökkää päin kameran zoomia jne. Pari otosta on myös Mrs A:n ja Mr J:n pikkujoulualttopäivästä, joista niissäkin on pääosassa Olga-kissa.

Ikävä Maisaa ja T:tä. Taidan lähteä lukemaan Wilden satuja kun Sahlberg loppui.

Hyveli yöteli. Olkaa kiltisti.

Read Full Post »

So far so not

Tähän mennessä tapahtunutta:

Karmea kanuuna aatonaattona. Oksensin ensimmäistä kertaa krapulaani. Sen jälkeen olo parani kummasti.

Enolla on todettu Parkinsonin tauti.

Leivoin piparit ärsyttävän takertuvasta taikinasta. Äippä erehtyi kysymään, palaako pinna kun taikina juuttui leivinlautaan ja kaulimeen. ”Ei mulla mikään pala!”, karjaisin.

Nuorempi kissa kaatoi joulukuusen.

En lähtenyt kirkkoon, pyytelen taivaan valot ja rauhan päälle maan kotoa.

Olen melkein lukenut Sahlbergin Eksyksissä.

Rasittaa jatkuva puhe syömisestä, rasvasta ja sen sellaisesta (No niin, nyt syödään! En mä käytä margariinia. Tää on oikeeta maitoa. Sun siskosi on laihtunut ihan kauheesti. Ota nyt lisää).

Kävin vaa’alla, muttei sen lukemaan voi luottaa, se on aina näyttänyt vähän vähemmän kuin rehellisemmät.

Syöminen hävettää.

Siskon laihtuminen suututtaa. Mun piti olla ainoa joka voi ostaa vaatteita lastenosastolta. Laihuus oli mun ainut keino saada jotain huomiota. Nyt sekin on viety.

Ärsyttää siskon tapa puhua yliäänekkäästi.

Mietin karkaisinko huomiseksi Lahteen kun siskon porukka tulee syömään. Muuten voi tulla konhlikti.

Tajusin että Varpunen jouluaamunassa pitäisi laulaa: ”joulu on, koditon varpuseni onneton” eikä: ”joulu on koditon, varpuseni onneton”, kuten aina lauletaan.

Kävin Mustin kanssa kävelyllä metsässä. Oli ihanan rauhallista.

Isän soittamat joululaulut vanhan kuoron joululevyltä kiristävät pinnaa. Kuuntelisin mieluummin Jari Sillanpäätä. Sillä on oikeasti ihan kelpo joululevy.

Saa nähdä mitä tästä oikein vielä tulee.

Read Full Post »

Alan olla valmiina hiljentymään jouluun. Sitä ennen on kuitenkin vietävä bioroskis, tiskattava ja (yök) pakattava. Olen saanut paljon joululahjoja ja tuhmana tyttönä avannutkin niitä jo. Tänään kummitäti kävi tuomassa oman joulutervehdyksensä sekä lohileivät ja mustaviinimarjasuklaat Fazerilta. Keitin kahvit ja turinoimme. Ihailen kummiani, hän on selvinnyt niin monesta ja elänyt itsenäistä, joskaan ei lainkaan helppoa elämää. Eilen illalla Catanistit kokoontuivat pitkästä aikaa täydellä osanotolla, kun ystävämme Mikakin oli laskeutunut kotomaahamme. Pelasimme Tigris & Euphratesta. Tykkäsin!

Maksoin tämän vuoden viimeiset laskut juuri. Johonkin katosivat veronpalautuksetkin, tilille ei jäänyt juuri mitään (vieläkin kiukuttaa päiväosaston lääkärin maininta soittokeikoista omina valintoinani. Hitto)! Tai eiväthän ne mihinkään kadonneet. Kävin ostamassa 1,5 kuukauden Efe-annoksen, maksoin vajaan satasen sairaalalaskun ja reilun satasen opintolainan korkoja. Onni onnettomuudessa koko veronpalautus siis. Joululahjoihin olen myös satsannut jonkin verran, tai siis niihin harvoihin mitä olen hankkinut. Viime hetken lahjavinkiksi huumorintajuisille suosittelen Kalevankadun Kitsch-kauppaa. Vietin kyseisessä kaupassa sen neliömäärään suhteutettuna roimasti aikaa hihitellen monille ideoille. T:n lahjaan liitin alla olevaa purkkaa, mikä herätti paljon huvittuneisuutta lahjan saajassa.

Mainittakoon että pohdin myös rasiaa tekstillä ”It’s not PMS – it’s you!” mutta päädyin kuitenkin ylläolevaan, liippaahan se kuitenkin lähemmältä joulua aihepiiriltään.

Olen kunnostautunut kynsien ja niiden ympärysihon pureskelussa sekä kaksihaaraisten hiusten nyppimisessä. Tuntuu muutenkin että käyn hieman hitaalla edelleen, ja siksi kouluun paluu pelottaa. Pelkään kaikkea uutta missä täytyy pystyä johonkin ja tajuta asioita. Uuden lautapelin kokeilukin aiheutti stressiä, onneksi tosin peli oli kaikille pelaajille uusi. Huh-huh, väsyn niin kovin pienestä enkä yhtään tiedä mitä koulun suhteen odottaa. Entä jos päässä nykii aina vaan enkä ikinä pysty kunnolliseen elämään? Voi itku…

Tulevaisuudesta sen verran, että sikäli kuin Tampereelta selviän hengissä, uutta vuotta juhlitaan sitten kämppiksen, minun ja koiriemme voimin täällä kotonamme. Tervetuloa messiin. Yöpyminen järjestyy tarvittaessa (etusijalla pitkämatkalaiset). Mukaan sopii ottaa juomaa ja syömää, vaikka talokin tarjoaa kyllä herkkuja ja ilolientä niin kauan kuin niitä riittää (parhaimmat saattavat loppua jo ennen ensimmäisten vieraiden saapumista, hah). Olisi sopivaa myös ilmoittaa tulostaan etukäteen, vaikka sisään saattaa päästä ilmankin. Ohjelmassa mm. ilotulitusten ihailua parvekkeelta ja rentoa ja iloista meininkiä.

Jotta ehdin vielä suorittaa yllä mainitsemani tehtävät ja juosta junaankin tämän vuorokauden puolella (plääh, ovat turkasen täynnä kuitenkin. Ei nappaisi) on paree siirtyä eteenpäin. Kenties päivitän vanhempien luota. Kenties en. Näkyillään.

Read Full Post »

Huh, selvisin eilisestä ja mikä yllättävää, myös tästä päivästä. Soitin kolme tuntia eilen joululauluja, reissasin keskustaan ja Suokkiin, lauloin konsertissa ja siirryin T:n kanssa O:n pirskeisiin. Etukäteen isäntämme oli ilmoittanut että juhlien on määrä päättyä aikaisin hänen sunnuntaisen työvuoronsa aikaisen alkamisajankohdan vuoksi, mutta lähtiessäni T:n kanssa kotiin lähti loppuseurue DTM:ään iloisissa tunnelmissa. Uhkailivat ladata kuvia Facebookiin mutta toistaiseksi ei ole – onneksi – näkynyt.

Tänään olenkin ollut varsinainen unissakävelijä. Kävin Bamboo Centerissä syömässä Vapaa Kellunta -poppoon kanssa, ja sieltä siirryimme improamaan. Sessio oli hauska ja hyödyllinenkin, mutta en oikein osaa pitää mitään yksin tuottamaani ääntä kunnon musiikkina, enhän enää edes opiskele musiikkia enkä ole teknisesti missään musiikin lajissa erityisen taitava. Jostakin syystä olen alkanut taas hävetä itseäni muutenkin, ihan yleisesti. En osaa antaa itselleni ja tekemisilleni arvoa ja tunnen olevani aivan yleisesti huono. Voi että toivon että saisin Kelalta terapiatuen.

Viime viikon joogasta meinasin lähteä kesken kaiken kun läsnä oli eräs ihminen jota kohtaan tunnen monesta syystä antipatiaa. Hän on voimakas persoona, kunnianhimoinen ylästatusihminen, jonka olen ensi kertaa tavannut jo lukiossa. Voisi kuvitella että kun olemme vuosia sitten istuneet samassa kahvilan pöydässä silloisine poikaystävinemme, olisi selvää että tervehtisimme toisiamme, etenkin kun lopulta päädyimme samaan paikkaan opiskelemaan, samalle osastollekin. Jostakin syystä hän ei ole minua huomannut. Olimme joskus samoissa pirskeissä, jossa muut otettiin osastolaistemme yhteiseen esitykseen mukaan paitsi minua. Samassa joogaryhmässä käydessämme hän ei ole puhunut minulle sanaakaan. Ja kuitenkin hän on kuulemma sitä mieltä että on tärkeää että osastollamme opiskelevat pitävät yhtä, onhan meitä sentään niin kovin vähän! No, nyt kuulostaa siltä että olisin katkera. Oikeasti olen vain vähän, luulen että iso osa asioista jotka ovat antipatiaa välillemme aiheuttaneet ovat väärinkäsityksiä. Kuitenkin aistin hänessä jotakin sellaista, etten mieluiten tietäisi hänen olemassaolostaan mitään. (Ja kun nyt vauhtiin pääsin niin miehensä on täysin oma lukunsa. Sain kerran murskakritiikin häneltä pitämästäni opetusharjoittelutunnista. Se oli kuulemma pelkkää huumoria. Sen jälkeen olen arastellut ryhmän edessä oloa entistä enemmän. Thanks a bunch, pal).

Niin, hän siis joogasi suoraan takanani enkä päässyt ajatuksesta eroon laisinkaan ja päässäni pyöri vain se että joogaan huonosti ja olen lihava enkä osaa muutenkaan mitään ja ansaitsen vain halveksuntaa osakseni. Rankkaa oli, sano. Tällä viikolla en jäänyt lainkaan joogaamaan, vaikkei hän kai olisi tullutkaan sinne, mutta on tylsää kun joudun aina miettimään onko hän paikalla ja kestänkö olla samassa tilassa ja saanko kuulla jälleen lisää ulkopuolisuudentunteitani korostavia kommentteja.

On ollut ihanaa aloittaa uudessa sosiaalisessa ympäristössä laulaminen. Uudessa porukassa on minulle ennalta tuttu vain yksi ihminen, ja hänetkin tapasin edellisen kerran 8 vuotta sitten.  On hienoa kun ei tarvitse kantaa menneisyyttään mukanaan vaan saa olla se mikä oikeasti on. konsertissa oli vaikeaa eläytyä joululaulujen sanoihin, kun en ole erityisen uskonnollinen luonne. Helpompaa on laulaa latinaksi tai venäjäksi kun ei tarkalleen tiedä mitä laulaa. Lisäksi vanhat melodiat (siis sellaiset monta sataa vuotta vanhat) ovat jotenkin tunnelmallisia. On ylväs ajatus esittää samoja melodioita joita on laulettu jo vuosisatoja sitten. Sitä on tavallaan osa jotakin jatkumoa. Jännää. Ja Rahmaninovin Vigilia nyt on vaan hieno. Etenkin kun sattuu olemaan upeaääninen alttosolisti laulamassa toisen osan soolon. Pointsit Ammille.

Oli tarkoitus kirjoittaa paljon viime aikoina kokemistani tunnetiloista liittyen eri paikkoihin ja eri ihmisten seuraan, mutta meni turhaksi piipitykseksi tämä. Koska olen aivan poikki koirana ja ihmisenä, siirtynen lukemaan Idän pikajunan arvoitusta ja vähitellen asetun nukkumaan. Viime öinen juhlinta otti koville. Ei näin vanha meinaa jaksaa.

Asiasta jouluun. Selailin yöllä ennen lauantai-(aamu)päivän keikkaa Joulun toivelaulukirjaa. En muista biisin nimeä mutta sanat menivät  jokseenkin seuraavasti:

”…lapsi mainen, pian saavut, ikuisehen jouluun joudut, tupaan taivahan.”

Että hyvää joulua vaan. Kornia jotenkin mässäillä uskonnollisilla asioilla kun niiden noudattaminen on kuitenkin niin kovin kaksinaamaista. Ismoa taas siteeraten:

”…Tykit sylkee kuolemaa, jää tuoksu napalmin, kun joululapsen nimeen kaikuu käsky majurin. On jouluyö…”

Tulipa taas oltua kriittisiä. On se hyvä kun itse aina toimin kuten on oikein ja armollista. No, kai taannoisesta idealismistanikin on vielä jotain jäljellä. Tämä nyt ei kyllä enää liittynyt mihinkään.

Read Full Post »

Aamu (no joo, heräsin kympiltä, puhuttakoon aamupäivästä) kului rauhaisissa merkeissä. Join kahvit, luin lehden, treenasin lauantain keikkaa varten (naapureille kiitos kärsivällisyydestä). Joimme kämppiksen kanssa lisää kahvia, sain hifijuomat kämppiksen espressokeittimestä ja maidonvaahdottimesta johtuen. Askartelin hieman joulukortteja saamatta aikaan mitään kovin ihmeellistä, ja lähdin Tinttiin Minnaa tapaamaan.

Olen alkanut panna merkille mistä kaikesta kummallisista pikkumaisuuksista otankaan nokkiini. Voi hyvä tavaton. Tekee gutaa käydä niitä omassa päässään läpi ja tajuta miten lapsellista on vetää herne nenään, edes salaa, moisista asioista. Huomionkipeä minäni se siellä hihhuloi eikä älyä että itse itseäni huomioimalla voisin parhaiten.

Minnan kanssa tuli, kuten tavallista, jutusteltua tärkeistä asioista. Hauskaa että joku muukin on huomannut kuinka irrationaalisesti tulee monesti toimittua vaikka tarkoitus olisi kuinka looginen. Etenkin jos reagoi tunteella. Syömishäirän, huomionkipeyden ja masennuksen kanssa on kyllä tullut mietittyä näitä asioita. Ne tuntuvat itsestä selviltä kuin pläkki mutta välttämättä muut eivät hokaa tarkoitusta toiminnan takana lainkaan, vaan saattavat saada täysin väärän käsityksen. Yksinkertaisia esimerkkejä ovat vaikkapa että ujoja ihmisiä pidetään usein ylimielisinä, heikolla itsetunnolla varustettuja epäkohteliaina. Tulipa omituista teoretisointia. Kysykää jos jokin jäi epäselväksi. Selitän jos itsekään tajusin.

Pengoin Iso-Roban Uffin yläkerran. Sovitin housuja ja villapaitoja ja takkia eikä mikään ollut sopiva. Kuinka yllättävää. Todettakoon että second hand -liikkeissä asioidessa vaatteiden kokoihin kiinnittää paljon vähemmän huomiota, ei ala ahdistaa vaikka sovittaa housuja kokoa 40. Jonkinlainen suhteellisuudentaju on sentään säilynyt – jos kokonumerosta huolimatta vaate olisi sopiva 10-12-vuotiaalle, ei paniikki iske jos se ei sovikaan enää minulle. Eipä tule enää asioitua lastenosastoillakaan tällä kropalla… Kai se on ihan hyvä. Vaikka säästihän siinä, etenkin kun en koskaan ole ollut Burberry for kidsin ystävä.

Vikat treenit ennen la-illan konserttia. Tulkaapa Suomenlinnan kirkkoon 17:20 lähtevällä lautalla (seuraavalla ei enää ehdi). Liput 12/6.

Päivän ärsyttävä asia: Naisten alushousujen lahkeet on usein ”koristeltu” erinäisin pitsihärpäkkein. Jos härpäkkeissä on lisäksi jonkin sortin joustoefekti, käy härpäkkeelle usein ennemmin tai myöhemmin (yleensä ennemmin) niin että siitä alkaa ensin roikkua mikroskooppisen ohuita kiharaisia lankoja. Jos näistä langoista erehtyy kiskomaan, saa kiskoa niin kauan kunnes härpäke on kokonaan purkautunut, ja langat sinänsä ovat harvinaisen sitkeitä katkaistaviksi ilman saksia. Ja kenellä nyt olisi sakset aina käden ulottuvilla? Kiskoi tai ei, pikkuhiljaa alkaa härpäkkeistä roikkua myös kuminauhaa (joustoefekti). Syystä tai toisesta hairahdun silloin tällöin ostamaan pöksyjä joissa on näitä über-inhoja härpäkkeitä lahkeensuissa, ja aina ne lähtevät purkaantumaan. Tänään minulla on ollut sellaiset alushousut jalassa. Hiisi että osaakin ärsyttää vaatteita vaihtaessa. Ja koska tänään näytin lihavalta kolmissa eri housuissa ja yhdessä hameessa (tämä siis ennen kuin lähdin Tinttiin) ja kävin Uffissakin, voitte uskoa että alkoi ottaa aivoon.

Voisin jatkaa vielä aiheesta nimeltä turhat rusetit naisten alusvaatteissako kauniita, mutta jääkööt toiseen kertaan.

Muistutus: Suomenlinnan kirkko. Lauantaina klo 18. Lämpimästi tervetuloa.

Read Full Post »

Rauhaa, vain rauhaa

Alkuviikon draaman jälkeen on ainakin kulunut päivä ollut varsin seesteinen. Olen kierrellyt kaupungilla T:n kanssa ja itsekseni, ostanut ja tehnyt joululahjoja, juonut glögiä ja syönyt pipareita. Eilen luin jälleen kuin huumattuna Jumalat juhlivat öisinin viimeisiä sivuja. Mistä löytyisi yhtä hyvä ja juuri minuun tuolla tavalla vetoava kirja?!  Vinkkejä otetaan vastaan ilolla.

Ullis kävi vierailulla. Päiväosastokonhlikti on pohdituttanut edelleen, samoin kaikki syömistouhut. En löydä sopivia housuja enää mistään ja vihaan housujen sovittamista. Ostin lähi-Uffista kaksi paitaa kierrettyäni kaupungilla kauppoja tuntitolkulla. Tilasin Tulvan. Piti mennä ajoissa nukkumaan ja herätä aikaisin mutta toisin näköjään taas kävi. Huomenna ehkä Lappariin hakemaan Efe-reseptiä. Siinä kaikki tältä erää.

Read Full Post »

Older Posts »